Hejdå ja tervetuloa seurailemaan LC Pinkertonia, ja... ja... ja en minä tiedä mitä ihmettä tähän alkuun voisi muka tuon lisäksi kirjoittaa. Nauttikaa!

Aloitetaanpa eeppinen sukusaagamme mahdollisimman lattealla tavalla: esittelemä sankarimme ja kantaisämme erittäin ympäripyöreällä tavalla siminluonnin peilin edessä. Välillä on ihan rentouttavaa olla vähän mainstream. Joka tapauksessa, tässäpä komeilee pinkkitukkainen komistus, joka tottelee nimeä Phineas Pinkerton. Itse kutsun häntä miehekkäästi Pinkieksi.

Herran tavoitteena on päästä rikollisuran huipulle, ja piirteensä ovat seuraavat: urheilullinen, perhekeskeinen, lapsenmielinen, huumorintajuinen ja flirttaileva. (Lukitkaa vaimonne ja tyttärenne sisään, Pinkie the naistenkaataja tulee!) Lemppareina ovat klassinen musiikki, syksyn salaatti ja harmaa.

Taustatarina on Phineaksella sellainen, että mahtipontisen rikollissuvun nuorimpana vesana ja ison pomon kuopuksena hänen työnsä olisi ollut hoitaa eräs varsin tärkeähkö keikka, joka olisi saanut kaupungin asukkaat ja virkavallan pelkäämään Pinkertonien sukua entistä enemmän, mikäli edes mahdollista. Lopputuloksen voitte arvata. Julmistunut isäpappa heitti sikarin suustaan ja mylväisi pojalleen, että tämä saisi painua kauas hänen silmistään, eikä saisi nokkaansa näyttää hänen kaupungissaan enää uudestaan. Mikäli ei mielinyt kuulaa nättiin kalloonsa. Kuula tai matkalaukku, ja Phineas ymmärrettävistä syistä valitsi laukun.

Kun taksi sitten pari päivää isäukon kanssa käydyn yksipuolisen keskustelun jälkeen pöräytti tiehensä takavalot kiiluen, tontin laidalle jätetty nuori mies oli hieman hölmistynyt näkemästään. Ei sillä, että hän olisikaan odottanut luksuslukaalia tyhjän maapläntin sijaan. Hänellä nyt oli vain tapana olla hölmistynyt uusien asioiden edessä, jollainen herralla oli nyt edessään. Sunset Valley oli ollut ensimmäinen kaupungin nimi, joka Phineaksen silmiin oli rautatieaseman aikataulussa sattunut, ja todettuaan nimen ainakin kuulostavan aika kivalta, hän hyppäsi junaan.

Pienellä pääomalla, jonka nuorukainen oli saanut kerättyä patjansa sisään, hän sai hankittua hieman tavaroita, joilla kitkuttelisi hengissä ainakin jonkin aikaa tässä uudessa kaupungissa. Uudessa kodissa. (Huomatkaa Phineaksen suloisen mitään ymmärtämätön hymy. Kyllä tällä asenteella pärjätään vaikka pahvilaatikossa.)

Äärisosiaalisena ihmisenä Phineas jätti laukut sisään - tai siis ulos - ja lähti taapertamaan uusiin ihmisiin ja tähän kaupunkiin tutustuakseen päämäärättömästi kaupunkille, jossa hän joutui tämän nätin roskia vievän simin photombaamaksi.

En tiedä teistä, mutta minä hajosin vähän liikaa nähdessäni tämän hepun ilmeen (:

Roskahemmo osoittautuikin mukavaksi heppuliksi, joka huomasi Phineaksen olevan uusi tulokas ja hieman yksinäisen näköinen, ja esitteli nuorukaisen kämppiksilleen, jotka olivat, eivätkä lainkaan Phineaksen harmiksi, suurin osa viehättäviä nuoria naisia. Postipojalla tuntui olevan jotakin talon asukkaita tai mahdollisesti pihakiveystä vastaan, sillä hän paiskasi postit maahan melkoisen raivokkaasti, ennen kuin paineli tiehensä. Suloisia nuo lapset.

Nämä nuoret naiset, joiden nimiä en muista, kutsuivat Phienaksen sisään, ja ainakin lyhyttukkainen tapaus näytti olevan eräässä mielessä kiinnostunut erikoisen näköisestä miehestä, mikä sai Phineaksen hyvälle tuulelle, vaikkei itse ollutkaan järin ihastunut tähän.

Jutustelevat kämppikset johdattivat Phineaksen yläkertaan, ja samalla hetkellä kun Phineaksen jalka osui viimeiselle askelmalle, hän näki ihanaisimman ilmestyksen, jota oli koskaan elämässään todistanut - oikean elävän enkelin vaaleine saparoineen ja kukkapaitoineen! (Enkä nyt keksi omasta päästäni, Phineaksen nupin päällä alkoivat välittömästi lennellä sydämet, kun hän näki tytön. Päätin sitten kuunnella pojuseni sydäntä. Ja kyllä, tuo on tuoli minkä läpi enkelimme on tällännyt itsensä.)

Nuori nainen tiedosti vieraan läsnäolon vain jollakin tasolla, sillä hän vaikutti hieman varaukselliselta uusia tuttavuuksia kohtaan. Tai sitten haukottelu on kohtelias tapa osoittaa vieraalle, että tämä on tervetullut. Joka tapauksessa Phineas tunsi outoa vetoa tuota siroa vaaleatukkaista naista kohtaan, ja hän lähestyi tätä muina miehinä, vaikka oikeasti hän oli pakahtua uteliaisuudesta tyttöä kohtaan.

Phineas alkoi rohkeasti jutella hänelle, ja vaikka nainen vaikuttikin ujolta ja hieman torjuvalta, pian hänen huulilleen kohosi pieni hymy ja hän kertoi nimekseen Blair, joka soinnahti tiedostamattomalla tavalla ihastuneen Phineaksen korviin kuin suloisin musiikki. Kaksikko alkoi varovasti keskustella mielenkiinnon kohteistaan, ja Blair esitti Phineakselle vilpittömän kiinnostuneita kysymyksiä tämän taustasta ja muutosta Sunset Valleyyn...

...joihin Phineas vastasi naista naurattamalla ja lievällä flirttailulla, sillä hänestä ei tuntunut kaikkein älykkäimmältä ajatukselta kerota ensitapaamisella Blairille taustastaan rikollisjärjestön johtajan nuorimpana poikana. Blair vetäytyi hieman taaksepäin, kun Phineas loi häneen leikillään pitkän katseen, mutta jatkoi hymyilemistä. Huh huh, täällähän alkaa lämpötila nousta!

Phineas katsoi ympärilleen ja viittasi Blairin lähemmäs kuiskatakseen tälle jotakin, niin että tämän kämppikset eivät kuulleet, ja nuori nainen kumartui kummastuneena lähemmäs.

"Sinä näytät aivan enkeliltä", Phineas sanoi hiljaa tämän korvaan äkillisestä mielijohteesta.

Blair räpäytti silmiään ja vetäytyi kauemmas, ja hänen poskensa alkoivat hieman punertaa, kun hän hymyili toiselle ujosti, mikä sai Phineaksen miltei sulamaan ihastuksesta. "Kiitos."

Phineas!

Sekuntia myöhemmin Phineas tajusi kauhukseen, mitä oli mennyt tekemään, mutta ensijärkytyksestään toivuttuaan Blair vain kikatti nolostuneesti ja katsoi kelloa naama punaisena. Phineas ymmärsi vinkin ja sanoi kiireesti: "Anteeksi! Minusta tuntuu, että on aika mennä kotiin, työnhaku ja kaikki ja - äh..."

"Ei se haittaa"; Blair sanoi edelleen kikattaen kuin hermostunut koulutyttö.

Phineas katsoi hetken muualle, ja kun hän huomasi Blairin yhä katsovan häntä, eikä hän ollut ottanut pahakseen yllätyspusua, hän nielaisi ja kysyi arasti, josko hän voisi joskus soittaa hänelle. Blair suostui ja antoi numeronsa, ja hieman kiusallinen tilanne päättyi siihen, että Phineas hyvästeli talon väen ja lähti kotia kohti enkelin puhelinnumero paperilappusella taskussaan.

Phineas lähti kohti kotia ajatukset myllertäen, ja koetti olla kotimatkan ajan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka hänen teki samaan aikaan mieli hyppiä ja kiljua riemusta ja samaan aikaan vajota maan alle häpeästä, ja tuhisi itselleen tuskastuneena. Täällä sitä vain tyttöjä suukotellaan, kun ei ole edes seiniä talossa saati työpaikkaa. Mutta minkäs pikkuinen hurmaajapoika itselleen voi... ;)

Padapum! Tämä ensimmäinen osa nyt ei ollut mitään gurmeeta, ensinnäkin koska olen tänään laiskalla ja mielikuvituksettomalla tuulella ja toiseksi, koska harmittavan moni otos on hävinnyt tästä alkupuolelta taivaan tuuliin >:I Mutta kommentoikaa, rakkaat ihmiset, ja kertokaa, missä mokasin. Ja missä myös mahdollisesti jopa hipaisin onnistumistakin (: